Labradorinnoutajan värit
Alunperin labradorinnoutajat olivat aina mustia ja siksi kyseinen väri on edelleen geneettisesti kaikista dominoivin väri labradoreissa.

Nykyään labradorinnoutajan värit koostuvat mustan ohella keltaisesta ja ruskeasta. Näiden päävärien pohjalta on jalostunut myös liuta muita sävyjä, erilaisista keltaisen sävyistä jopa hopeiseen.
Historiaa
Entisaikoina labradorinnoutajia ei käytännössä hyväksytty muissa väreissä kuin mustana. Muun värisiä pentuja jopa lopetettiin syntymän jälkeen, koska niitä ei arvostettu tai pidetty aitoina labradoreina.
Labradorinnoutajat olivat siis käytännössä mustia aina vuoteen 1892 asti, jolloin syntyivät ensimmäiset ruskeat pennut. Tosin ruskeiden labradorien suosio kasvoi vasta vuosikymmeniä tätä myöhemmin.
Ensimmäiset keltaiset labradorit taas syntyivät muutamia vuosia tästä myöhemmin, eli vuonna 1899.
Keltaisen värin suosio alkoi pikkuhiljaa kasvaa erityisesti lemmikkinä, vaikka musta onkin säilyttänyt suosionsa erityisesti metsästäjien suosikkina.
Viime vuosina myös ruskea väri on alkanut saada enemmän suosiota ja ansaitsemaansa arvostusta.
Labradorinnoutajan värit
Musta

Mustat labradorit ovat jo sukupolvien ajan olleet erityisesti metsästäjien suosiossa.
Viime vuosina niiden suosio on kuitenkin jostain syystä laskenut tavallisten lemmikinomistajien silmissä ja ihmiset ovatkin alkaneet suosimaan labradorinnoutajien vaaleampia sävyjä.
Myös näyttelykoirana niitä käytetään nykyään vähenevissä määrin.
Kyseessä on kuitenkin rodun alkuperäinen väri ja se on toki edelleen yleisin kaikista labradorinnoutajien väreistä.
Se on kuitenkin edelleen loistava valinta kenelle tahansa omistajalle.
Keltainen

Keltainen labradorinnoutaja nähdään usein haasteellisissa ja paljon harjoittelua vaativissa tehtävissä, kuten opaskoirana.
Se on helppo kouluttaa ja luonteeltaan lempeä, joten se sopii palveluskoiran lisäksi mainiosti myös perheelle lemmikiksi.
Puhtaasti lemmikkinä se onkin erityisen suosittu valinta ja osittain tähän varmasti vaikuttaa myös se, että keltainen on värinä vähemmän uhkaava kuin vaikkapa musta.
Se on siis suosittu perhekoira, mutta väri on myös tuttu näky näyttelykoirien joukossa.
Keltaisesta väristä on useita erilaisia variaatioita ja sävyjä, joista tunnetuimpia ovat ketunpunainen sekä kermanvalkoinen, jota usein pidetään myös valkoisena.
Ketunpunainen
Yksi keltaisen värin sävyistä on ketunpunainen.
Ketunpunainen sävy on käytännössä keltainen, jossa on oranssia pigmenttiä.
Vaikka virallisesti ketunpunainen labradorinnoutaja on väriltään keltainen, pidetään väriä kuitenkin usein omana, erillisenä värinään.
Kermanvalkoinen
Tämä turkin sävy on erittäin vaalea keltainen ja siksi kermanvalkoista labradorinnoutajaa kutsutaan usein valkoiseksi.
Kultainen
Tummempaa keltaista labradorinnoutajaa kutsutaan usein kultaiseksi.
Kuitenkin oli kyseessä ketunpunainen, kermanvalkoinen tai kultainen labradorinnoutaja, on ne kaikki kuitenkin virallisesti keltaisia.
Ruskea

Kolmesta pääväristä ruskea on edelleen altavastaaja keltaiseen ja mustaan verrattuna.
Värin geenin ollessa resessiivinen, vaatii ruskea turkki sen, että yksilö saa molemmalta vanhemmaltaan tämän geenin.
Ruskea labradorinnoutaja on jo pitkään niittänyt mainetta näyttelyissä ja ollut suosittu lemmikki.
Viime aikoina se on myös alkanut saavuttaa enemmän jalansijaa ja palkintoja erilaisissa fyysisissä suorituksissa kentällä.
Hopeinen / silver

Uudempana labradorinnoutajien värinä on noussut esiin silver, joka on käytännössä haalistunut versio ruskeasta labradorista.
Silver labradorinnoutaja on siis ruskea labradori, jonka turkki on tietyn geenin takia jäänyt väriltään vaaleammaksi ja harmahtavaksi, eli muistuttaa hieman hopeista.
Onko labradorinnoutajan värillä väliä?
Vuosien saatossa eri värisiä labradorinnoutajia on alettu käyttää vähän erilaisissa rooleissa ja tarkoituksissa.
Hieman yleistäen, jakaantuvat roolit värien osalta usein seuraavasti:
- Mustaa labradoria hyödynnetään edelleen eniten metsästyksessä
- Keltaisen labradorinnoutajan voi usein nähdä sokeiden opaskoirana
- Ruskea labradori taas soveltuu hyvin näyttely- tai harrastuskoiraksi
Tämä jako perustuu kuitenkin enemmän perinteisiin kuin faktoihin, eikä siitä tunnu löytyvän juurikaan tieteellistä näyttöä, etteikö kaikenvärisiä labradorinnoutajia voisi kouluttaa eri tarkoituksiin.
Labradorinnoutajan värien osalta on toki hyvä tiedostaa, että joidenkin tutkimusten mukaan ruskeat labradorinnoutajat elävät keskimäärin aavistuksen lyhyemmän elämän kuin muun väriset.
Tämä ei toki ole mikään kiveen hakattu asia ja yksilöiden välillä on aina eroja.
Mustan värin ollessa yleisin, on yleensä mustat labradorinnoutajat aavistuksen edullisempia kuin keltaiset tai ruskeat.
Mikä on harvinaisin labradorinnoutajan väri?
Jos labradorit eläisivät villinä, olisi ruskea väri varmasti harvinaisin.
Jalostajat pitävät kuitenkin huolen siitä, että erivärisiä labradoreja on tasaisesti saatavilla, eli käytännössä värien yleisyys vaihtelee vain hieman esimerkiksi alueittain.
Minkä värinen labradorinnoutaja on paras?

Kauneus on tässäkin katsojan silmässä ja vastaus riippuu täysin siitä, mistä väristä itse pidät eniten. Jos olet avoin eri väreille, on sinulla todennäköisesti enemmän tarjontaa josta valita.
Ominaisuuksien osalta värillä ei juurikaan näyttäisi olevan väliä, vaan niiden suhteen merkitsee huomattavasti enemmän onko kyseessä käyttölinjainen vai näyttelylinjainen labradorinnoutaja.
Kannattaa myös miettiä tarkkaan mistä sekä keneltä koiran hankit.
Huom! Artikkelin sisältämät tiedot on kerätty eri internet-lähteistä. Sisältöön tulee siis suhtautua varauksella, koska emme voi taata tietojen oikeellisuutta. Lue lisää