|

Saako koira syödä banaania?

Banaani on erinomainen Kaliumin, kuidun ja vitamiinien lähde, joka maistuu hyvältä sekä on kätevä ottaa mukaan esimerkiksi evääksi. Se on siis ihmiselle herkullinen ja terveellinen vaihtoehto, mutta saako koira syödä banaania?

saako koira syödä banaania?

Kysymys: saako koira syödä banaania? Vastaus: kyllä, koira saa syödä banaania.

  • Banaani tulee kuitenkin antaa koiralle kuorittuna.
  • Banaanin kuoret ovat koiralle hankala syödä ja saattavat pahimmillaan aiheuttaa sille tukehtumisvaaran tai hengenvaarallisen suolitukoksen. Lisäksi kuorissa saattaa olla jäämiä torjunta-aineista, jotka ovat koiralle haitallisia.

Banaani on erittäin monipuolinen hedelmä, joka soveltuu niin pelkälteen syötäväksi, smoothieen kuin esimerkiksi osaksi hedelmäsalaattia.

Se on maultaan erittäin makea ja maukas sekä koostumukseltaan helposti pureskeltava.

Lisäksi banaani on erittäin terveellistä ja edistää esimerkiksi sydämen hyvinvointia.

Myös koira saa syödä banaania ja monesti rakastaa sen makua, joten sitä voi antaa koiralle pieniä määriä terveelliseksi herkuksi tai palkinnoksi.

Sen voi tarjota koiralle sellaisenaan tai sitten esimerkiksi maapähkinävoin kanssa. Voit myös paahtaa banaania uunissa koiran muiden lempihedelmien, kuten omenan kanssa.

Banaanin terveyshyödyt koiralle

Koiralle banaani on huomattavasti terveellisempi herkku kuin suurin osa teollisesti tuotetuista makupaloista.

Siinä ei esimerkiksi ole lisättyä rasvaa, kolesterolia tai suolaa ja lisäksi banaanissa on paljon koiran terveyttä edistäviä vitamiineja sekä mineraaleja.

Banaanissa on paljon esimerkiksi kaliumia, joka auttaa koiran nestetasapainon ylläpidossa sekä C-vitamiinia, joka muun muassa parantaa koiran vastustuskykyä ja pitää sen ihon sekä turkin terveenä.

Sen sisältämä magnesium taas edistää luiden terveyttä sekä auttaa vitamiineja imeytymään paremmin.

Lisäksi koira saa banaanista A-vitamiinia, B6-vitamiinia, foolihappoa, rautaa, sinkkiä, riboflaviinia sekä muita vitamiineja ja mineraaleja.

Banaanissa on myös paljon antioksidantteja, jotka esimerkiksi ehkäisevät syövän ja muiden vakavien sairauksien kehittymistä.

Korkean kuitupitoisuuten vuoksi banaani saattaa myös auttaa koiraa erilaisissa ruoansulatusongelmissa, rauhoittaa sen vatsaa sekä parantaa sen suolen toimintaa.

Banaanin mahdolliset vaarat koiralle

Toisin kuin esimerkiksi viinirypäleet, on banaani koiralle vaaratonta ja jopa terveellistä.

Annettava määrä pitää toki pitää melko pienenä sekä suhteuttaa koiran omaan kokoon.

Banaanissa on kuitenkin paljon sokeria, joka voi suurissa määrin aiheuttaa koiralle lihomista ja jopa diabeteksen.

Lisäksi koira voi saada suuresta määrästä banaania vaarallisen paljon kaliumia, joten tästäkin syystä annoskokoa tulee rajoittaa.

Aina kun koiralle tarjotaan ihmisten ruokaa, kannattaa pitää mielessä sanonta: kaikkea kohtuudella.

Todennäköisesti koiralle kannattaa antaa jopa oletettua pienempiä annoksia, jotta ruoka varmasti sulaa kunnolla, eikä sille tule esimerkiksi vatsakipuja tai ummetusta.

Ei siis kannata antaa koiralle kokonaista banaania syötäväksi, vaan ainoastaan pieniä paloja.

Varsinkin ensimmäisillä kerroilla kannattaa banaania antaa koiralle vain todella vähäinen määrä ja tarkkailla sitten miten se reagoi siihen.

Jos sen vatsa kestää banaanin hyvin, eikä ongelmia tule, voidaan seuraavalla kerralla annoskokoa hieman kasvattaa.

Saako koira syödä banaanin kuoria?

Vastaus kysymykseen on ei, eli koira ei saa syödä banaanin kuoria.

Vaikka banaani on hedelmänä koiralle turvallinen, tulee se antaa koiralle kuorittuna.

Banaanin kuoret eivät ole itsessään myrkyllisiä koiralle, vaikka ne toki saattavat sisältää jäänteitä torjunta-aineista, jotka ovat koiralle haitallisia.

Suurin riski kuorien osalta liittyy siihen, että ne ovat koiralle hankala syödä ja saattavat pahimmillaan aiheuttaa sille tukehtumisvaaran tai hengenvaarallisen suolitukoksen.

Lisäksi kuoret ovat koiran ruoansulatukselle erittäin hankalia käsitellä, joten tästäkin syystä banaani tulee aina tarjota koiralle ilman kuoria. Sama ohje koskee muitakin hedelmiä, joilla on paksut ja sitkeät kuoret, kuten kiiviä.

Huom! Artikkelin sisältämät tiedot on kerätty eri internet-lähteistä. Sisältöön tulee siis suhtautua varauksella, koska emme voi taata tietojen oikeellisuutta. Lue lisää